Palvelut

Palvelutarjonnassa tällä hetkellä fysioterapia sekä hieronta. Toiminta keskittyy omalle vastaanotolle Ristijärvelle, n. joka toinen torstai työpäivä Kajaanissa Horisontissa.

Hevoshieronta on mukana pienimuotoisesti, uusia asiakkaita en valitettavasti tällä hetkellä pysty ottamaan vastaan. 

Ratsastuksen ohjauspalvelut ovat toistaiseksi tauolla.

Palvelujen varaaminen ja peruutukset

Palvelujen varaaminen onnistuu ma-pe klo 8-17 välillä. Yhtedenotto tapahtuu varmimmin ja nopeimmin puhelimitse, kiireettömät tiedustelut onnistuvat sähköpostilla. Asiakastilanteissa eli käsittelyjen aikana en vastaa puheluihin, mutta tekstari, whatsapp tai viesti vastaajaan tavoittavat tällöinkin! Jätäthän viestiä, niin otan yhteyttä takaisin päin, kiitos!

Aikojen peruutukset, siirrot ja muut tiedustelut kannattaa tehdä hyvissä ajoin, niin peruutusaikoja on mahdollista tarjota eteenpäin. Peruutukset mahdollisuuksien mukaan 24h ennen varattua aikaa, sairastapaukset toki erikseen <3

Peruuttamatta jääneestä, käyttämättömästä ajanvarauksesta veloitus tehdään voimassa olevan hinnaston mukaisesti. 

Lahjakortit

Kaikista palveluista on mahdollista ostaa lahjakortti sähköisenä tai oikeana korttina. Lahjakortit ovat voimassa 6kk ostohetkestä ja riittää, että yhteydenotto ajanvaraukseen on tehty voimassaoloaikana.